HÄÄKUVAUS JOENSUUSSA.
ESITTELY
Hei, olen Janne Käyhkö ja olen ammattiylpeä ja intohimoinen valokuvaaja Joensuusta. Hääkuvaus yhdessä yrityskuvaamisen kanssa ovat vahvinta alaani. Hääkuvauksessa minua kiehtoo se tunnelma ja kaikki ne tunteet, yksityiskohdat, pienet hetket ja tarinat mitä tähän tärkeään päivään mahtuu. Jokainen hääpäivä on uniikki tarina, joka elää valokuvien muodossa vuosikymmeniä. Valokuvaajana tarjoan teille laadukkaiden ja ajattomien kuvien lisäksi mielenrauhan kaikkeen valokuvaukseen liittyvästä tärkeän päivänne ajaksi. Valokuvaustyylini on dokumentaarinen. Se tarkoittaa, että kuvaan hääpäivän hetket sellaisenaan kuin ne tapahtuvat. Pyrin sulautumaan häävieraiden joukkoon, mutta silti olemaan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan tallentaakseni ohikiitävimmätkin hetket.
KUVAUSTYYLI
Yleisin kysymys ja jännityksen aihe mihin hääkuvaajana törmään on se, että hääparia mietityttää miten kuvaustilanteet menevät, kun he eivät ole tottuneet / tykkää olla kameran edessä. Kuvauksissani pyrin suosimaan etukäteen opeteltujen poseerauksien sijasta toiminnallisia kuvia, antaen parille tekemistä ja keskittyen kameran sijasta enemmän toisiinsa. Alkujännitys karisee nopeasti ja kuvista tulee luonnollisia sekä parin itsensä näköisiä.
Kun katsotte portfoliotani, pitäkää mielessä että valtaosaa näistäkin pareista huoletti etukäteen se, että he eivät normaalisti tykkää olla kameran edessä.
Juhlapaikalla annan tilaa hääpäivän tapahtumille, samaan aikaan ennakoiden tilanteita ja pyrkien olemaan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tämä hääparin palaute kuvaa mielestäni minua hyvin juhlapaikan kuvaajana: ”Hirmusesti sait kehuja myös häävierailta. Olit osa porukkaa ja samalla kuulemma niin huomaamaton ettei tarvinnu ”ahdistua” valokuvaajasta.”
Mitä tulee kuvaustyyliini jälkikäsittelyn osalta, pidän itseäni modernina. Ihonsävyt pidän luonnollisena, samaan aikaan miljöön värejä ja tunnelmaa maltillisesti korostaen.
FINEART-HÄÄALBUMI
Valokuvaamisen lisäksi olen tehnyt paljon erilaisia taittotöitä. Täten pystyn tarjoamaan teille jotain, mitä moni muu valokuvaaja ei pysty tarjoamaan – käsityönä taitetun FineArt-hääalbumin. Arvostan valokuvien laatua ja valokuvien printtaus aidolle taidepaperille takaa sen, että muistorikkaat hääkuvasi näyttävät parhaalta mahdolliselta. Kokemuksesta voin myös sanoa, että hääpäiväsi tunnelma välittyy aivan eri tavalla kirjan kansien välistä käsin hypisteltynä, kuin tietokoneen näytöltä tai Facebookin aikajanalta hiirtä skrollaamalla.
Tarjoamani FineArt-hääalbumi henkii laatua joka suhteessa: Paksuille pohjasivuille liimattuna, puuvillainen taidepaperi kestää aikaa ja kulutusta. Kirjan aukeamat avautuvat täysin tasaiseksi ja saumat häviää lähes kokonaan. Pellavakankaalla päällystetty kirja on pakattu suojapussiin ja suojapussi on pakattu kovakantiseen pellavakankaalla päällystettyyn säilytyslaatikkoon. Hääalbumi on minun tapani tarjota kuvani sellaisessa muodossa, mikä oikeasti säilyy. Oikein säilytettynä sinne asti, kunnes olette vanhoja & kauniin kurttuisia. Toivottavasti hääalbumistani löytyy vielä silloinkin se wau-efekti ja se pystyy välittämään hääpäivänne tunnelman jälkipolville. Se on minun tavoite hääkuvaajana.
Kaipaatko kirjasta lisätietoa? Katso tarkempi esittelyvideo alta.

HÄÄKUVAUS
Hinnasto
HÄÄKUVAUS | Hinnasto
Dokumentaarinen hääkuvaus - Kultapaketti
- Suunnittelupalaveri
- 6h hääkuvausta (Lisätunnit 85€/h)
- Kuvien editointi
- Laadukas web-galleria kuville
- Kuvien toimitusaika max 2 viikkoa
Dokumentaarinen hääkuvaus - Platinapaketti
- Suunnittelupalaveri
- Koko päivän hääkuvaus valmisteluista iltaan
- Kuvien editointi
- Laadukas web-galleria kuville
- Kuvien toimitusaika max 2 viikkoa