Videotuotannot

Toteutan erikokoisia videotuotantoja. Vaikka tuotantotiimini on pieni, olemme pystyneet huolehtimaan erinomaisesti myös suurista videotuotannoista. Toisaalta laatu on minulle erittäin tärkeä arvo ja asiakkaani pystyy olemaan varma tuotannon korkeasta laadusta myös silloin, kun kyseessä on pieni videotuotanto. Laatu ei tarkoita minulle pelkästään lopputuloksena syntynyttä videota, vaan ulottuu mm. kommunikointiin ja vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa ja aikataulujen kunnioitukseen.  Asiakastyytyväisyyteni onkin huippuluokkaa, lähes jokainen asiakkaani on tilannut minulta uudestaan ja uudestaan.

Olen läpinäkyvä myös hinnastoni suhteen. Alla on joitain esimerkkejä eri suuruusluokan videotuotannoistani.

Visit Finland – Four seasons in Lakeland

Video kuvattiin vuoden aikana ympäri Suomea, eri vuodenaikoina. Kuvaukset tapahtuivat luonnon mukaan. Ruska-aika ja talviset maisemat olivat videon kuvausvuonna kortilla, joten oli toimittava nopeasti, kun ikkuna sään puolesta kuvauksille aukesi. Tämä oli projektinhallinnan kannalta myös vaativa projekti: kuvattavia kohteita ja yrityksiä oli videolla noin neljäkymmentä ympäri Suomea, joista jokaisen kanssa oli aikataulutettava kuvaukset ja hankittava mallit.

Toisaalta projekti oli todella mielenkiintoinen ja palkitseva. Se, että pääsi näkemään ja kokemaan Suomen parhaita paloja ja välittämään näitä myös katsojalle.

Valmiin videon pitkä versio oli esillä Tokion olympialaisissa.

Vastaavan videotuotannon hintaluokka: 10 000 – 15 000 e

Taste Saimaa – Jasminin tarina

Jasmin osallistui annoksellaan kansainväliseen nuorten kokkien kilpailuun Milanossa ja tämä video toimi hänen esittelyvideonaan. Annokseen liittyy vahva tarina, joka on käsikirjoitettu Jasminin kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Videomateriaali on rakennettu tämän tarinan ympärille ja äänitimme Jasminin kanssa voiceoverin videolle.

Videon päämääränä oli myös tuoda esille suomalaista luontoa, luontoyhteyttä ja sitä, miten monet annoksen raaka-aineet löytyvät lähimetsästä.

Video sai kiitosta sekä tilaajalta, kilpailun tuomareilta että tärkeimpänä Jasminilta ja hänen perheeltään. Jasmin sijottui kisassa toiseksi.

Vastaavan videotuotannon hintaluokka : 1500 – 2500e

Jippo juniorit

Jippo Junioreille tuottamani esittelyvideo on yksinkertainen ja tehokkaasti tehty. Video kuvattiin joukkueen harjoitusten yhteydessä parissa tunnissa. Aitouden säilyttämiseksi, videota ei ole tarkasti käsikirjoitettu vaan pelitilanteet ovat aitoja. Otin tämän videon esimerkiksi siitä, että pienemmälläkin budjetilla saa näyttäviä ja toimivia videoita.

Vastaavan videotuotannon hintaluokka: 400 – 600e