Minusta

jannekayhko_videokuvaaja_joensuu_1

Välittömyys

Minulle on erittäin tärkeää, että kaikki videotuotannossa mukana olevat saavat hyvän kokemuksen tuotannosta. Olipa kyseessä asiakas, työntekijäni tai kuvauksissa olevat mallit, kiinnitän paljon huomiota siihen, että työskentely kanssani jää positiivisesti mieleen.

Luonnonläheisyys

Ymmärrän luontoa hyvin ja hyödynnän luonto-osaamista projekteissani. Tämä näkyy esimerkiksi kuvauspaikkojen valinnoissa, kuvausajankohdan joustavuudessa ja tunnelman & visuaalisen näyttävyyden välittämisessä videoon.

Laatu

Minulle koko videotuotannon laatu on yksi tärkeimmistä asioista. Olipa kyse videon tarinasta, sulavuudesta, äänimaailmasta tai värimäärittelystä, kiinnitän yksityiskohtiin paljon huomiota. Uskon, että jatkuva itsensä terveellä tavalla haastaminen johtaa pysyvään kehitykseen ja kehittyminen johtaa hyviin asioihin ja uusiin mahdollisuuksiin, mitä janoan.

Minusta

Olen toiminut valokuvaaja-yrittäjänä vuodesta 2015. Yritys lähti käyntiin intohimosta valokuvaukseen, mutta toiminta suuntautui vuosien varrella täysin videokuvauksen puolelle. Olen tehnyt satoja videoita, ja töitäni on ollut esillä esimerkiksi Tokion olympialaisissa ja matkailumessuilla Yhdysvalloissa. Erityisenä vahvuutenani ovat luonto- ja matkailumarkkinointivideot. 

Arvostan arjessani tasapainoa. Tahdon että arvoni heijastuu työni jälkeen, tehokkuuteen ja asiakaskokemukseen. Tahdon että työskentelystäni huokuu kiireettömyys, välittömyys ja työn laatu. Koen asiakaskokemuksen ja vuorovaikutuksen vähintään yhtä tärkeäksi kuin varsinaisen teknisen puolen kuvaamisesta. Tahdon että asiakkaalle tulee aidosti kuultu ja kiiretön olo, ja että kanssani on aidosti mukava työskennellä.

Minulla on palo kehittyä ja kehittää tekemistäni jatkuvasti. Erityisesti nautin työn vaihtelusta ja itseni haastamisesta. Yhtenä päivänä saatan olla kuvaamassa Kilpisjärven Haltin valloitusta ja seuraavana päivänä keppihevostytön valmistautumista SM-kisoihin. Työni on tarjonnut mahdollisuuksia tutustua kaikenlaisiin ilmiöihin, paikkoihin ja ihmisiin ja tästä koen olevani todella etuoikeutettu. 

Tuotan sisältöä paitsi muille yrityksille, myös itselleni. Olen intohimoinen seikkailija ja kuvaan omia seikkailuretkiäni. Tämän sivun alalaidasta löydät julkaisemiani videoita omista seikkailuistani. 

Yritykseni täytti vuonna 2025 kymmenen vuotta ja olen edelleen yhtä intohimoinen tätä alaa kohtaan. Näen itseni työskentelevän alalla vielä pitkään, vuosi vuodelta toimintaa kehittäen.